Olymppialaiset ovat saaneet päivärytmimme sekaisin, koska olemme saaneet koirien kanssa seurata kisoja yöaikaan tv:stä. Niimpä myös Roosa ja Ella päättivät osallistua omiin kisoihin. Ehdottomaksi ennakosuosikiksi asettui Ella! Roosalta ei juurikaan suorituksia odoteta, koska Roosis rakastaa sylissä oleilua ja takkatulen ääressä makoilua. Lajeihin kuului perinteinen agiliito hieman poikkeavissa, TALVISISSA olosuhteissa sekä muutama muu talvilaji.

Talviolympialaiset ála Roosis & Elluska:

Ensimmäisen viikon lajeja!

 

Puomi lumen alla

Kepit polkua pitkin, joka oli ehdottomasti Roosan suosikkilaji

Rengas, joka helpottui hieman koska muuta reittiä ei oikeastaan ollut eikä tarvinnut hypätä laisinkaan. Ella kyllä hyppäsi koska oli ennestään tietoinen että tuon esteen läpi pitää hypätä (toisinaan Ella ei vaan tiedä mistä raosta pitäisi mennä)

Tässä Roosis kokeilee ladun reunaa, "josko luisto olisi parempi täällä". Roosa meni kärjessä ja joutui avaamaan latua. Ei ollut peesi apuja.

Kurvit suoriksi tuumasi Ella.

Kahdessa seuraavassa kuvassa näemme kuinka Ellan lajivalikoimaan kuului myös armoton kuopiminen lumessa sekä pään työntäminen penkkaan.

Lajeihin kuului myös kahta erilaista kelkkailua. Ella menevämpänä sorttina nautti moottorikelkan kyydistä kun taas Roosaa ei meinannut saada potkukelkasta pois.

Valmentajan, kuvien ottajana sekä kommentaattorina toimi HSK, joka toivoo saavansa seuraavaan sessiioon uuden kuvaajan. Tällöin voin keskittyä pelkästään valmentamiseen