Kesän näyttelyrumba on korkattu. Ella esiintyi Orivedellä kaikkien rotujen näyttelyssä. Kehään Ella tepasteli händlerinään minä. Edellisestä kehäkäynnistäni onkin aikaa jo tovi, joten jännitystä riitti. Tai toisaalta olin jo etukäteen päättänyt että menee miten menee, yritetään vaan pitää hauskaa. Ja sitähän se oli, tosin hieman pulssi kohosi, ihan vain pikkasen.

Kaikki kuitenkin meni ihan hienosti. Ella päätti istua siltä kun tuntui ja meikäläinen pyöri kehässä ihan niinkuin eksyksissä olisi ollut. No kyllähän se Elluska jaksoi hetken seisahtaakin topakasti tökötti paikallaan tovin ja taas istuttiin. Istumisesta ja seisomisesta tuli kuitenkin Avoimenluokan arvostelussa erinomainen arvosana sekä luokkasijoitukseksi kolmas sija.

Meidän riemuksi koirakaveri Helmi osallistui myös omistajansa Elinan viemänä. Helmi sijoittui myös erinomaisella arvosanalla neljänneksi.

Hyvä Elina ja Helmi!

Roosareppana jätettiin tällä kertaa kotiin sillä molemmat koiranihan esiintyvät nykyään samassa luokassa (avo). Piti ottaa varmanpäälle ettei tarvitse kehässä olla yhtäaikaa kahdella remmillä. Roosis siis jäi Villen hellään hoitoon siksi aikaa kun Ella esiintyi. Kotiin päästyämme Roosa sai sylihoitoa ja paljon silityksiä ja taputuksia. Roosalla oli myös paljon kerrottavaa...

Roosis oli päättänyt sillä välin pistää elämän risaseksi ja syönyt suklaatia vatsan täydeltä.

Ellan arvostelu:  AVO ERI 3 tuomarina Sergio Pizzorno Uruguay

EXC sice & propotions. EXC head skull & muzzle. EXC expression. EXC topline & underline. Very good front needs move power on rear. Very good movement. EXC temperament.

 

Päivän sankari Ella on vähän väsynyt pitkään näyttelypäivään!