Siiri saapui kotiimme Kennel Elfstonesta torstaina 26.8. Siiri on väriltään mustavalkoinen pienillä ruskeilla tanmerkeillä (trikki) varustettu cavalier. Se on siis jatkoa meidän kolmelle muulle lierolle, Roosalle, Ellalle ja Pinnille.

Siiri on luonteeltaan tyypillinen cava. Häntä heiluu iloisesti puolelta toiselle ja kaikkea on maistettava haistettava ja koettava. Siiri onkin kova plikka puremaan, siksipä hänellä on aina tarjolla paljon leluja ja puruluita. Osansa Siirin hampaista on saanut jo villasukat varpaineen, imuri, tietokoneen johto muutama kenkäpari ym ym. 

Siiri on saanut jo monen monta lempinimeä kuten siiri hiltunen, siiri hiiri ja siiri nordin. Hiltunen tulee siitä että emän nimi on Hiltu. Hiiri taas siitä että hän on niin pienenpieni. Mika antoi Siirille nimen Nordin joka tuli suomalaisesta naisartistista.

Siiristä on kasvamssa reipas tyllerö. Se nauttii kun saa nukkumakaverikseen toisen koiran tai pääsee sohvalle syliin. Sohvalla olikin eilen illalla hieman ruuhkaa kun kakki neljä koiraa halusivat sinne minun lisäksi. Kuvia Siiristä on erittäin vaikea ottaa. Siiri on niin meneväinen ja aina leikkimässä tai jotain pureskelemassa kun on hereillä. Toki Siiri nukkuu vielä paljon niinkuin pennun kuuluukin ja silloin yleensä saa parhaat otokset.

Siiri tulee jatkamaan samoilla seikkailuilla kuin muutkin cavamme. Näyttelyitä, agilityä, matkustusta, retkeilyä, ym mukavaa mistä koirat pitävät.

 

Pinni ja Siiri pentulaatikossa

Siiri Pinni Ella Roosa